Lombokilta Balille ja melkein Intiaan

Taas on kaikenlaista tapahtunu siitä lähtien, kun viimeksi kirjoittelin Mataramissa. Majoitusta sieltä oli erittäin hankala löytää, kun en ollut tajunnut ennakkoon katsoa tarjontaa. Löysin pienen kävelylenkin jälkeen jonkun hienomman hotellin johon oli melkein pakko mennä, kun ei ollut tietoa muista paikoista. Olin hotellin ainoa länsimaalainen asiakas, eikä henkilökunnasta kukaan osannut paria sanaa enempää englantia. Luulisi, että Lombokilla on jo joka nurkalla totuttu länsimaalaisiin, mutta ei ilmeisesti. Henkilökunta tuijotteli mua kokoajan ja lähestulkoon kaikelle mun touhuille naureskeltiin.

Mataramissa oma indonesian kielen ymmärtämättömyys sai minut ihmettelemään ruokalistaa pienessä paikallisessa ravintolassa. Ruokalistalla olisi ollut vanhat tutut paistetut riisit ja nuudelit, mutta ajattelin kokeilla jotain uutta. Nappasin vaan ravintolan kalleimman annoksen siinä toivossa, että pakkohan sen on olla hyvää. Mitään tietoa ei ollut mitä tuo 20.000 (1,3€) maksava annos pitäisi sisällään. Vähän ajan päästä pöydälle tuotiin kupillinen riisiä ja keitto, jossa uiskenteli erittäin epämiellyttävän näköisiä lihakönttejä,jotka oli täynnä pieniä luita. Lihanpaloista ei ottanut selkoa mistäpäin eläintä ne oli paloiteltu, eikä oikeastaan edes, että mikä eläin se edes oli. Keitto näytti olevan ihan jotain muuta kuin herkullista, mutta pakkohan sitä oli maistaa, kun semmosen olin tilannut. Onneksi tilasin, koska se oli ihan järkyttävän hyvää. Vaikka se vastenmieliseltä näyttikin niin joka lusikallinen maistui vaan entistä paremmalle.

Ruokailun jälkeen yritin kielimuurin takia turhaan kysellä ravintolanpitäjältä mitä ruoka piti sisällään. Yritin kysellä samaa myös hotellin respassa, mutta sielläkin huidottiin, että tuolta päin saa sitä ruokaa (ja päälle taas naureskelivat). Vasta google osas kertoa, että kyseinen herkkuruoka oli Indonesialaista vuohenjalkakeittoa.

Vaikka Mataramista maittavia eväitä löytyikin, ei siellä paljon nähtävää ollut, joten suunnitelmasta poiketen olin siellä vain yhden yön. Aamulla suuntasin Kutalle.

Kutalle olis pitäny mennä heti ja jättää Gilit välistä, kun siellä ei ollut mahdollista surffata. Kutalla oli sopivan rauhallista ja aaltoja löyty niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin surffaajille. Ne aloittelijatason paikat oli mulle ihan sopivia ja tulee olemaan varmasti vielä aika pitkään. Viikon verran Kutalla olin ja se oli liian lyhyt aika. Pari kertaa tuli harjoteltua surffausta siellä.

Ensimmäisellä kerralla lähdin vähän soitellen sotaan. Lauta oli liian pieni ja aallot mulle liian isoja. Surffispottien nimiä en muista, mutta veneellä sinne oli mentävä. Meri oli armoton, turpaan tuli oikein olan takaa. Aallot pyöritteli mua miten sattuu ja yhtään aaltoa en saanut.

Toisella kerralla paikka olikin jo minun tasolle parempi. Lauta oli joku välimallin kokoinen paria päivää edeltävään ja puoltatoista viikkoa aiemmin Balilla käytämääni lautaan verrattuna. Heti aamulla aallot oli liian pieniä, että niistä saisi mitään irti. Noin tunnin odottelun jälkeen alkoi rantaan tulla sopivia aaltoja ja siitähän se homma lähti etenemään. Kun tekniikkaa sai vähän hiottua, niin alkoi niitä aaltojakin saada haltuun. Koukkuunhan tuohon touhuun tuntuu jäävän. Vaikka aallot oli pieniä niin erittäin hienoa touhuahan tuo on. Joskus tuohon on vielä käytettävä enemmän aikaa, että saisi siitä vielä enemmän irti.

Kutalta muutama kuva.

Mun pinkistä Yamahasta puhkes rengas

Ranta

Ei, se ei ole kuumemittari

Maisemaa mäen päältä

Rannan läpi kulki lauma lehmiä ja jonon hännillä oli tämmönen näky

Intian lento alkoi lähestyä, joten oli aika siirtyä takaisin Balille ja välietappina Kutalle toimi Ubud. Ubud on tunnettu taiteilijoiden kylänä ja jokapuolella on kojuja, jossa taiteijlijat myyvät veistoksia, maalauksia, koruja ja kaikkea mitä vain keksivät tehdä. Taiteen päälle kun en paljoa ymmärrä niin jätin galleriat ja kojut kokokaan välistä ja vuokrasin skootterin ja menin katsomaan riisipeltoja.

Ihan ensimmäisenä ei varmaan tulisi mieleen tuijotella mitään riisipeltoja, mutta Ubudista löytyy muutama aika hieno porrastettu riisipelto, jota kelpaa katsella.

Kyllähän nuo maisemat kotimaisen perunapellon voittaa

Lisää riisiä

Kun pellot oli nähty, oli aika siirtyä metsään apinoimaan. Ubudin Monkey forestissa on Jaavanmakakeja, joitten touhuja oli mukava seurata sivusta. Jo metsän porteilla oli kyltti, jossa luki, että kannattaa pitää huolta tavaroista, koska apinat saattaa varastaa kaiken minkä irti saavat. Ei siinä auttanut kuin laittaa rahat ja aurinkolasit reppuun piiloon, ettei kleptomaaniapinat vie niitä.

Eihän ne apinat multa mitään vieneet. Enimmäkseen ne keskittyivät varastelemaan toisilta apinoilta niille heitettyjä banaaneja. Vaikka banaaneista kinastelu oli enimmäkseen suhteellisen rauhallista touhua niin välillä banaaneista rähinöinti johti kovempiin kahakoihin, kun isommat apinat tulivat banaaniapajille päälliköimään. Pienemmät osas samantien juosta paikalta karkuun.

Muuten apinat etsivät toisistaan kirppuja, kiipeilivät puissa ja ottivat rennosti, eli ilmeisesti aivan normaalia apinointiahan se suurimmaksi osaksi oli.

Monkey forest

Apinalauma

 

Tällä apinalla oli kirppuja kyljessä...

...  ja tällä perskarvoissa

 

 

 

Ubudista oli parin päivän jälkeen siirryttävä takaisin Kutalle odottamaan lentoa. Tietenkin viimeset surffit oli vielä kokeiltava, kun Kutalla ei muutakaan tekemistä keksinyt.

Balilta lento Intiaan meni Malesian kautta. Balilla kone oli kuitenkin myöhässä jonka takia en ehtinyt Intian lennolle. Luulin että edessä oli tuskallinen 9 tunnin odotus Kuala Lumpurin lentokentällä, mutta pääsin Malaysia Airlinesin piikkiin 5 tähden hotelliin odottamaan seuraavaa lentoa. Hotelliin majoittaminen oli hieman omituista, kun en ole täällä edes yötä. Kuitenkaan en vastustellut asiaa ja ihan mielellään otin huoneen vastaan.

Luulin että Kutalla nollan tähden hostellissa oli luksusta, olihan siellä sentään vessassa BMW:n vesihana, mutta kyllä täällä viihtyy hieman paremmin. On puhtaat lakanat ja pyyhkeet, suihkusta tulee lämmintä vettä ja sohvalta voi katsella isosta taulutelkkarista BBC Newsia. Lämpimiin säihinkin alkaa olla tottunut, kun piti säätää huoneen ilmastointi 25 asteeseen, ettei tule kylmä. Minibaarikin huoneesta löytyy, mutta pihit lentoyhtiön edustajat ovat lukinneet sen. Huoneesta löytyi myös vaaka, joka ilmoitti minun laihtuneen 5 kiloa. Oli siis mentävä syömään.

Lounaalla hotellin ravintolan noutopöydästä löytyi lähemmäs 40 ruokalajia. Pelkästään kanaa oli tarjolla 7 eri vaihtoehtoa ja muutenkin ruokaa oli mustekalasta katkarapuihin ja paistetusta lohesta lasagneen. Leipää oli 10 eri sorttia. Mahan täyteen ahdettuani siirryin etsimään jälkiruokaa jota sitäkin parikymmentä eri versiota.

Vaikka tämmöinen luksustelu onkin aika hienoa, niin odottamistahan tämä silti vain on. Parin tunnin päästä lähtee lento Intiaan, jossa sitten vierähtääkin seuraavat 4 kuukautta.

Mutkien kautta Lombokille

Nyt on kirjoittelu jäänyt hieman vähemmälle, mutta tässä hieman tilannekatsausta. Nyt olen Lombokin saarella (Balin itäpuolella) Mataramissa. Sain viikko sitten vähän suunniteltua mitä täällä Indonesiassa kolmen viikon aikana tekisi. Ideana oli tulla tänne Lombokiin lautalla Balilta ja viettää täällä hieman yli viikko ja sitten suunnata muutamaksi päiväksi Gileille ja sieltä takaisin Balille Ubudiin pariksi päiväksi. Toisinhan siinä kävi. Gili Airilla ja Menolla on käyty jo ja vasta tänään tulin Lombokiin.

Tarkoitus oli lähteä Lombokiin jo tiistaina, mutta maanantaina joku elimistööni tiensä löytänyt bakteeri oli eri mieltä. Perse lauloi rillumareita ja oksentelu jatkui läpi yön. Edes vesi ei pysyny sisällä ja kuumekin nousi. Eihän siinä auttanut kuin loikoilla pari päivää ja kerätä voimia. Huh huh, onneks torstaina kykenin jo lähtemään liikenteeseen.

Aamulla viiden aikaan lähtiessä ei ollut vielä sen erikoisempaa suunnitelmaa mitä Lombokilla tekisin. Tiesin vain, että suuntaan aluksi Mataramiin ja siellä keksin sitten lisää tekemistä. Suunnitelmia oli aikaa miettiä matkalla, kun ensin oli Balilla ajettava pari tuntia bussilla Kutalta Padangbaihin. Sieltä lähtevällä 4 tunnin lauttamatkalla olisi aikaa selventää suunnitelmia kyselemällä muilta vinkkejä. 

 

Ei ihan ruotsinlaivan kokonen

Lautan lähtiessä liikkeelle, alkoi lautan henkilökuntaan kuulunut mies esitellä pelastusliivien käyttöä. Indonesiaa ei tarvinnut osata ymmärtääkseen miehen olleen lautalla työskentelyn ohessa myös stand-up koomikko. Paikallisilla tuntui olevan hauskaa ja kyllä sitä itsekin hieman huvittuneena ja samalla hämmentyneenä katseli. Tämän lisäksi äijä alkoi pelastusliiviesittelynsä jälkeen vielä kauppiaaksi. Kovana supliikkimiehenä se kehui tuotteitansa maasta taivaisiin ja anto tuotteista pieniä näytteitä. Myytävänä oli aluksi iholle jotain öljyä ja voiteita, mutta toiminta alkoi muistuttaa jo tv-shopia, kun myytäväksi tuli pieni keittiöveitsi. Sillä ilmeisesti leikkaa, kuorii ja pilkkoo niin vihannekset kuin hedelmätkin kotona ja puutarhassa. Se ilmeisesti myös täyttää veroilmoituksen puolestasi. Tavaraa meni näemmä ihan hyvin kaupaksi, joten ei ihmekään, että tuollaisen sivubisneksen on lautalla aloittanut.

Vinkkejä ja nähtävää Lombokille ja Gileille sain kerättyä lauttamatkan aikana aivan riittävästi. Niistä sain kasattua itselleni suunnitelman Lombokille ja viimeisiksi päiviksi Balille. Suunnitelmana oli olla pari yötä Mataramissa, josta mennä Lombokin etelärannikolle ja sieltä muutaman yön jälkeen ottaa suunta pohjoiseen ja mennä veneellä Gileille. Suunnitelmassa onnistuinkin pysymään vain seuraavan tunnin ajan.

Lauttamatkan jälkeen autokuski, joka ois heittänyt mut Mataramiin, kysyi etkö välttämättä haluais Gileille, kun auton muukin porukka on sinne matkalla. En 10 senkuntia kauempaa ajatellut asiaa. Pitkän päivän jälkeen löysin itseni lopulta Gili Airilta.

Odotellaan että vene tulee täyteen ennen kuin lähdetään Gili Airille

Gilit

Gilin saaret on Lombokin luoteisrannikon läheisyydessä olevat kolme pientä saarta. Gili Trawangan on suurin ja se on täynnä kapakoita ja kännisiä ausseja. Gili Meno on saarista pienin ja rauhallisin. Gili Air on sitten jotain kahden edellesen väliltä. Näistä kolmesta saaresta kävin vain Airilla ja Menolla. Trawanganille ei ollut mielenkiintoa lähteä, vaikka kuulin sen pohjoisosassa olevan rauhallista.

Balilla majailin Kutalla, jossa on päivittäin hirveä metakka ja möykkä aamuyöhön asti. Joten rauhallista saarta lähdin siis etsimään ja päätin aloittaa Gili Airista. Illalla Airille saapuessa ensimmäisenä ihmettelin paikan rauhallisuutta. Vaikka paikan rauhallisuus oli tiedossa ennakkoon, niin ei voinut kuvitellakaan tämmöistä. Ei ollut kukaan repimässä hihasta ja ei muutenkaan ollut ympärillä minkäänlaista häslinkiä. Paikan rauhallisuuteen vaikutti varmasti myös se, ettei siellä oikein ollut ketään. Osa rannalla olevista ravintoloista oli ihan tyhjillään, eikä lopuissakaan ollut asiakkaita kuin siellä täällä. Siinä vaiheessa mietin millainen meininki Menolla on, jos tämä ei ole edes saarista rauhallisin.  

Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen piti lähteä katselemaan saarta tarkemmin. Gileillä ei ole yhtään moottoriajoneuvoa, joten saarilla liikkuminen tapahtuu hevoskärryillä, polkupyörällä tai kävellen. Lähdin siis kävelemään saarta ympäri. Saaren rantaviiva oli täynnä toisissaan lähestulkoon kiinni olevia ravintoloita ja bungaloveja. Tyhjää rantaviivaa ei ollut oikeastaan missään. Vaikka Airilla rauhallista olikin, niin omaa rauhaa sieltä näytti olevan turha etsiä, muuten kuin keskemmältä saarta. Vaikka Airilla oli hyvää porukkaa, niin olin päättänyt toteuttaa aikaisemman suunnitelman, joten seuraavana päivänä oli vaihdettava Gili Menolle.

 

Gili Menolla, taustalla Gili Air

Gili Menolle aamulla siirryttyä huomas, että sen on maineensa veroinen. Heti kun siirtyi vähän keskemmälle saarta, ei vastaan tullut enimmäkseen muuta kuin vapaana laiduntavia lehmiä, kanoja ja vuohia. Edes Airilla vähän väliä vastaan tulevia hevoskärryjä ei tullut vastaan kuin harvoin. 

 

Yhellä lehmällä oli sentään naru kaulassa

Rannoilla tietysti oli lähes samanlaista kuin Airilla, mutta Menolla majoilla ja ravintoloilla ei ollut ihan niin kova taistelu elintilasta. Saaren itäosa, johon veneet saapuvat, oli kuitenkin aika täynnä. Oma rauhallinen bungalovin löytyi kuitenkin saaren länsipuolelta suht läheltä rantaa.

Saman tien siirryin riippumattoon makoilemaan, jossa vietinkin seuraavat pari päivää. Siitä ei ollut kiire pois. Auringonlaskun aikaan oli mukava käydä syömässä illallista meren äärellä. Ei ollu yhtään huonommat maisemat.

Etualalla Gili Trawang ja taaempana näkyy Agung tulivuori Balilla

Ekat päivät Balilla

Toissapäivänä pääsin perille klo 21 paikallista aikaa ja kauaa ei mennyt että ympärillä pyöri kaikenlaista häseltäjää.

Kävelin ulos lentokentältä. Näen kyltin joka osottaa taksitolpalle ja viisi sekuntia myöhemmin tulee maailman innokkain taksikuski tarjoomaan kyytiä. Annan sille tulostetun hotellivarauksen ja kysyn siltä paljonko maksaa kyyti majotukseen. Kuski lähtee kävelemään taksitolppaa vastakkaiseen suuntaan ja sanoo vaan, että tietää missä se on. Kysyn toisen kerran. Kuski sanoo asuvansa hotellin vieressä. Kysyn kolmannen kerran ja kuski vastaa 300.000 Indonesian rupiaa (n.20€). Repäisen saman tien varauslapun kuskin kädestä ja lähden kävelemään taksitolpan suuntaan. Kuski lähtee kävelemään perään ja pyytää enää 150.000IDR. Samalla 2 muuta kuskia tulee tarjoomaan kyytiä. Sanoin sille maksavani vain 50.000. Kuski pyörittää päätään, mutta 10 askeleen jälkeen kuitenkin suostuu siihen ja kaksi muuta kuskia katoaa halvan hinnan kuultuaan. Silloin käännyin ympäri ja lähdin taas kuskin mukaan, mutta saman tien kuski nostaa hinnaksi taas 150.000. Sillä sekunnilla käännyn taas ympäri ja suuntaan kohti taksi tolppaa. Hihassa kiinni roikkuva kuski oli tuskallisten lentojen jälkeen kuitenki niin koominen, että ei siinä voinu kun nauraa. 50 metriä ennen taksitolppaa kuski luovutti ja lähti ehtimään uutta rahastettavaa.  Tolpan prepaid taksi makso lopulta 80.000. Se kelpas mulle, vaikka muutaman sadan metrin päästä saisi puoleen hintaan mittari taksin.

Eilen ensimmäisen yön jälkeen vaihdoin majoituksen halvempaan. Ehdin kävellä 150 metriä, kun sisäänheittäjän huuto riitti kiinnittämään mun huomion. Nykyinen majoitus maksaa 100.000IDR (n.6,5€) per yö, ihan ok hinta tästä, vaikkakin kattotuuletin on mitä on. Jos sen laittaa täysille se pitää pelottavan kovaa ääntä ja se huojuu niin paljon, ettei tiedä tippuuko se alas kohta vai kahden tunnin päästä. 

Balilla on vaihdossa Lappeenrannassa ympäristötekniikkaa opiskelevat Anna ja Joni. Illemmalla kävin pyörähtämässä heidän Villalla, joka on hieman hulppeampi kuin minun asumus. Muutaman tunnin siellä vietettyä oli pakko mennä poistamaan huonosti nukuttujen lentojen univelkaa.

Heräsin tänään kuudelta aamulla, kävin suihkussa ja menin tunnin päästä takaisin nukkumaan. Heräsin uudestaan puoliltapäivin, kun puhelin soi. Joni soitti surffaamaan. Kun mutkien kautta selvisin rannalle asti, jaksoin surffata noin tunnin jonka jälkeen nukahdin rantatuolille. Majapaikkaan käveltyä otin parin tunnin päiväunet. Kävin äsken syömässä ja kohta on taas nukkumaankin mentävä. Univelka ei siis kuittaantukaan eilen. 

Kaikenlaisia juoksevia asioita oli tarkotus tänään hoitaa, mutta kahtelee jos huomenna pirteempänä sais jotain aikaan.

Siinä on ranta. Lisää kuvia laitan joskus myöhemmin.

Mikä Paluulippu?

Lentoliput on hankittu.

Rokotteet on otettu. 

Rinkka on pakattu. 

Vielä on odotettava huomiseen ja sitten suuntaan kohti kaakkoa. Indonesia, Intia, Thaimaa, Laos, Kambodza ja Vietnam. Aikaa olisi tarkoitus käyttää reissuun noin 10 kuukautta ja paluulippua Suomeen ei ole, mutta ei kai sille ole vielä vähään aikaan tarvettakaan. Suunnittelemisen oon muutenkin jättänyt vähemmälle. Sinne menen minne nenä näyttää ja jalat vie. 

Huomenna lennän Balille, josta kenties suuntaan parin lepopäivän jälkeen viereiselle saarelle Lombokiin. Pitempää tekstiä ja reissukuvia on luvassa, kunhan polkaisen reissun käyntiin ja raahaudun netin äärelle.

Ens yölle on luvattu pakkasta, seuraavalle ei.