Lentokoneen laskeutuessa Mumbaihin keskiyöllä mulla oli vielä hieman heikko happi johtuen Balin viimeisestä illasta. Viime postauksessa unohdin kertoa, että polvi ja kyynärpää oli auki, sillä onnistuin kaatumaan Denpasarin lentokentällä kiiressä (turhaan) juoksennellessa. Asfaltti ei ollut pehmeää, varsinkin kun matkavarat painoivat selässä. Olotila ei ollut parhaimmasta päästä vastaanottamaan sitä mikä oli tulossa.
Ennakkoon olin lukenut monia tarinoita siitä, kuinka aina Intiaan saapuessa kentän ulkopuolella on 20 hihasta repivää taksikuskia, jotka eivät ymmärrä sanaa ei. Asiahan oli aivan päinvastoin. Prepaid taksille kävellessä ei kukaan tullut kyytiä tyrkyttämään. Ajattelin vain, että kyllä ne tyrkyttäjät ja kauppiaat vielä minut löytää kunhan päivä ensin valkenee.
Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika lähteä tutkimaan Mumbaita. Kävelin ympäriinsä vailla mitään päämäärää ja löysin torikadun. Myynnissä oli kaikennäköistä tavaraa. Oli hattuja, hedelmiä, aurinkolaseja ja kanoja, muttei mitään yritetty edes myydä mulle. Kauppiaat tervehtivät ja joku joskus kysyi ostanko hedelmiä, muttei mitään tyrkyttämistä eikä hihasta repimistä ollut lainkaan.
Tarinoiden luomat mielikuvat hihoista repivistä riksakuskeista ja kaupustelijoista särkyivät siis kertaheitolla. Rauhallistahan täällä on, vaikka tietenkin on pientä tungosta 20 miljoonan ihmisen Mumbaissa ja Intiassa ylipäätään. Reissun edetessä näkee onko muualla Intiassa samanlainen meininki kuin Mumbaissa.
Pari päivää Mumbaissa oleskeltuani reissuun liittyi samalta pitäjältä kotoisin oleva Joni (ei se joka oli Balilla), joka on reissussa 1,5kk täällä Intiassa. Alustavaa suunnitelmaa tälle ajalle tehtiin jo Suomessa. Suunnitelma oli yksinkertainen ja joustava. Ideana on mennä Mumbaista etelään Goan ja Keralan osavaltioihin. Sen tarkempaan paikkoja ei oltu edes mietitty.Tarkoitus on kuitenkin selvitä marraskuun lopulla Chennaihin josta on lennot Andamaaneille. Sieltä Joni lentää takaisin Suomeen ja minä jatkan reissua taas itsekseni.
Mumbaissa viihtyi pari päivää ihan hyvin pelkkiä katuja ympäri kävellessä, mutta opaskirjasta luettiin Elephanta Islandista, joka Mumbain on liepeillä. Kirjan mukaan saarella luolaan louhittu temppeli oli kuulemma erittäin hieno ja sinne kaiverrettu suuri Shivan patsas jättää upeudessaan kaikki sanattomaksi. Olihan se käytävä katsomassa.
Sitähän sieltä löytyi mitä luvattiin, ainakin melkein. Luola siellä oli ja Shivan patsaskin, muttei sanattomaksi siellä jäänyt. "Tässäkö tämä nyt oli?" Olihan luola ihan hieno, mutta niin kovat odotukset oli opaskirja luonut, että pettymykseenhän se vääjäämättä johti. Kamerajalusta unohtui ottaa saarelle mukaan niin eipä sieltä pimeästä luolasta järkeviä kuvia saanut. Eipä kyllä muutkaan Mumbain kuvat kovin kummoisia olleet.
Sumuisen ja saastaisen Mumbain nähtävyydet katseltuamme, oli aika siirtyä Goan aurinkorannoille rauhoittumaan. Goalla samantien suunnattiin Mandremiin, koska ymmärrettiin sen olevan rauhallinen ranta. Rauhallinenhan se oli, varsinkin kun sesonki ei ollut vielä edes alkanut.
Mandremissa tuli lähinnä makoiltua rannalla, jossa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi yli kolmenkymmenen. Uiminen oli omalta osalta jätettävä välistä, kun haavat eivät olleet vielä parantuneet. Haavoja oli kuitenkin mukava parannella makoilemalla päivät pitkät riippumatossa.
Muitakin paikkoja kuin omaa rantaa oli Goalla tutkittava ja siihen paras ratkaisu oli mopojen vuokraaminen. Heti kun pyörät oli vuokrattu, suuntasimme läheiseen pikkukaupunkiin Mapusaan.
Vaikka Mapusa oli pieni paikka, siellä oli silti kohtuullisen iso tori, jossa oli kova hulina päällä. Ihmisiä oli tullut läheisistä kylistä käymään torilla ja liikenne oli sen mukaista. Mopoja oli lähestulkoon mahdoton saada torin viereen parkkiin.
Torilla sai pari tuntia kulumaan helposti. Siellä oli angry birds paidoista lähtien kaikkea tavaraa tarjolla ja tietysi siellähän myös oli omat alueet mausteille, hedelmille, vihanneksille ja lihalle. Kaikkiin lähialueen ravintoiloihin haetaan raaka-aineet sieltä, mikä ei lihaosaston nähtyään paljon miellyttänyt. Hygieniavaatimukset eivät olleet ihan länsimaisella tasolla, kun lihaa roikotettiin noin 30 asteen lämmössä lihatiskin yllä. Vain katonharjan varjo oli niitä pitämässä viileinä. Kanat ainakin olivat tuoreita, kun ne säilytettiin pikku häkeissä tai kasoissa jalat sidottuina, etteivät pääse karkuun juoksemaan. Kai niitä sikoja ja vuohiakin oli jossain lihatiskin takana odottamassa vuoroaan päästä näyteikkunalle.
Torin laidoilla oli hyviä ravintoloita, joissa oli mukava käydä syömässä shoppailun ja kiertelyn ohessa. Myös partureita ja suutareita löytyi torilta muutama, mutta heidän taitojaan ei tarvittu, sillä ainakaan vielä en hipiltä näyttänyt ja toisesta kengän kärjestä mahtuu vasta vain yksi varvas ulos.
Hippejä ei Goalla muutenkaan paljoa näkynyt. Suurinosa matkaajista oli venäläisiä, eikä he hipeiltä oikein vaikuttaneet. Osa mainoskylteistäkin oli venäjäksi kirjoitettu ja paikoitellen tuntui kuin olisi Lappeenrannan Prismassa. Ruplat eivät sentään käyneet maksuvaluutaksi.
Jälleen pari päiväa rannalla loikoiltuamme lähdimme etsimään jonkinlaisen linnoituksen raunioita. Linnoituksen nimeä emme tienneet, emmekä tarkkaa sijaintia. Tiesimme vain sen olevan noin tunnin ajomatkan päässä pohjoisessa ja majapaikaltamme saimme sinne karkeat ajo-ohjeet. Ajattelimme ohjeiden riittävän sillä kyllä joku neuvoisi suunnan, jos eksymme.
Noin puolväliin matkaa olimme vielä kartalla, mutta sen jälkeen alkoi reitti olemaan liian sokkeloinen. Lähestulkoon joka kerta kun kysyttiin neuvoa, vastaukseksi saatiin aivan jotain muuta kuin mitä edellinen oli neuvonut. Ajeltiin sitten ympyrää muutama tunti. Löydettiin sentään hieno lähes tyhjillään oleva hiekkaranta.
Myös poliisiratsia löydettiin jossa valittelivat, kun meillä ollut rekisteriotteita eikä vuokraustodistuksia. Poliisit väittivät, että oltiin vuokrattu pyörät laittomasti. Muutaman minuutin selvittelyn jälkeen päästivät meidät kuitenkin menemään, vaikka olivat edelleen sitä mieltä, että ajeltiin pyörillä laittomasti. Ajokorttia eivät sentään kyselleet, mutta eipä sitäkään olis ollut näyttää, kun ei sillä hetkellä ollut mukana.
Goalta lähtiessä siirryttiin vielä viimeiseksi päiväksi Panjimin kaupunkiin odottelmaan Hampiin lähtevää bussia. Vanha Portugalilainen kaupunginosa siisteine katuineen ja kirjavan värisine taloineen oli hämmentävä näky varsinkin, kun oli ensin kävellyt kaoottiselta bussiasemalta läpi uusia toimistorakennuksia ja pankkeja täynnä olevan korttelin.
Panjimissa olisi viihtynyt kauemminkin, kuin vain yhden päivän. Liput Hampiin oli kuitenkin hankittu ja tänne oli lähdettävä. Onneksi lähdettiin, sillä täällä kelpaa makoilla riippumatossa joen varrella ja katsella suht hienoja maisemia. Taas postauksen kirjoittaminen venähti pari viikkoon, jos nyt Hampista jaksaisi parin päivän sisällä laittaa uutta sisältöä blogiin.
Ennakkoon olin lukenut monia tarinoita siitä, kuinka aina Intiaan saapuessa kentän ulkopuolella on 20 hihasta repivää taksikuskia, jotka eivät ymmärrä sanaa ei. Asiahan oli aivan päinvastoin. Prepaid taksille kävellessä ei kukaan tullut kyytiä tyrkyttämään. Ajattelin vain, että kyllä ne tyrkyttäjät ja kauppiaat vielä minut löytää kunhan päivä ensin valkenee.
Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika lähteä tutkimaan Mumbaita. Kävelin ympäriinsä vailla mitään päämäärää ja löysin torikadun. Myynnissä oli kaikennäköistä tavaraa. Oli hattuja, hedelmiä, aurinkolaseja ja kanoja, muttei mitään yritetty edes myydä mulle. Kauppiaat tervehtivät ja joku joskus kysyi ostanko hedelmiä, muttei mitään tyrkyttämistä eikä hihasta repimistä ollut lainkaan.
Tarinoiden luomat mielikuvat hihoista repivistä riksakuskeista ja kaupustelijoista särkyivät siis kertaheitolla. Rauhallistahan täällä on, vaikka tietenkin on pientä tungosta 20 miljoonan ihmisen Mumbaissa ja Intiassa ylipäätään. Reissun edetessä näkee onko muualla Intiassa samanlainen meininki kuin Mumbaissa.
 |
| Pyykkitupa Mumbaissa |
 |
| Pyykkiäijä tauolla |
 |
| Saasteinen Mumbai ja Chowpatty Beach |
Pari päivää Mumbaissa oleskeltuani reissuun liittyi samalta pitäjältä kotoisin oleva Joni (ei se joka oli Balilla), joka on reissussa 1,5kk täällä Intiassa. Alustavaa suunnitelmaa tälle ajalle tehtiin jo Suomessa. Suunnitelma oli yksinkertainen ja joustava. Ideana on mennä Mumbaista etelään Goan ja Keralan osavaltioihin. Sen tarkempaan paikkoja ei oltu edes mietitty.Tarkoitus on kuitenkin selvitä marraskuun lopulla Chennaihin josta on lennot Andamaaneille. Sieltä Joni lentää takaisin Suomeen ja minä jatkan reissua taas itsekseni.
Mumbaissa viihtyi pari päivää ihan hyvin pelkkiä katuja ympäri kävellessä, mutta opaskirjasta luettiin Elephanta Islandista, joka Mumbain on liepeillä. Kirjan mukaan saarella luolaan louhittu temppeli oli kuulemma erittäin hieno ja sinne kaiverrettu suuri Shivan patsas jättää upeudessaan kaikki sanattomaksi. Olihan se käytävä katsomassa.
 |
| Vasemmalla Taj Mahal hotelli, ei soveltunu mun budjetille. Oikealla Gateway of India, jonka alta veneet lähti saarelle |
Sitähän sieltä löytyi mitä luvattiin, ainakin melkein. Luola siellä oli ja Shivan patsaskin, muttei sanattomaksi siellä jäänyt. "Tässäkö tämä nyt oli?" Olihan luola ihan hieno, mutta niin kovat odotukset oli opaskirja luonut, että pettymykseenhän se vääjäämättä johti. Kamerajalusta unohtui ottaa saarelle mukaan niin eipä sieltä pimeästä luolasta järkeviä kuvia saanut. Eipä kyllä muutkaan Mumbain kuvat kovin kummoisia olleet.
Sumuisen ja saastaisen Mumbain nähtävyydet katseltuamme, oli aika siirtyä Goan aurinkorannoille rauhoittumaan. Goalla samantien suunnattiin Mandremiin, koska ymmärrettiin sen olevan rauhallinen ranta. Rauhallinenhan se oli, varsinkin kun sesonki ei ollut vielä edes alkanut.
Mandremissa tuli lähinnä makoiltua rannalla, jossa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi yli kolmenkymmenen. Uiminen oli omalta osalta jätettävä välistä, kun haavat eivät olleet vielä parantuneet. Haavoja oli kuitenkin mukava parannella makoilemalla päivät pitkät riippumatossa.
Muitakin paikkoja kuin omaa rantaa oli Goalla tutkittava ja siihen paras ratkaisu oli mopojen vuokraaminen. Heti kun pyörät oli vuokrattu, suuntasimme läheiseen pikkukaupunkiin Mapusaan.
Vaikka Mapusa oli pieni paikka, siellä oli silti kohtuullisen iso tori, jossa oli kova hulina päällä. Ihmisiä oli tullut läheisistä kylistä käymään torilla ja liikenne oli sen mukaista. Mopoja oli lähestulkoon mahdoton saada torin viereen parkkiin.
Torilla sai pari tuntia kulumaan helposti. Siellä oli angry birds paidoista lähtien kaikkea tavaraa tarjolla ja tietysi siellähän myös oli omat alueet mausteille, hedelmille, vihanneksille ja lihalle. Kaikkiin lähialueen ravintoiloihin haetaan raaka-aineet sieltä, mikä ei lihaosaston nähtyään paljon miellyttänyt. Hygieniavaatimukset eivät olleet ihan länsimaisella tasolla, kun lihaa roikotettiin noin 30 asteen lämmössä lihatiskin yllä. Vain katonharjan varjo oli niitä pitämässä viileinä. Kanat ainakin olivat tuoreita, kun ne säilytettiin pikku häkeissä tai kasoissa jalat sidottuina, etteivät pääse karkuun juoksemaan. Kai niitä sikoja ja vuohiakin oli jossain lihatiskin takana odottamassa vuoroaan päästä näyteikkunalle.
Torin laidoilla oli hyviä ravintoloita, joissa oli mukava käydä syömässä shoppailun ja kiertelyn ohessa. Myös partureita ja suutareita löytyi torilta muutama, mutta heidän taitojaan ei tarvittu, sillä ainakaan vielä en hipiltä näyttänyt ja toisesta kengän kärjestä mahtuu vasta vain yksi varvas ulos.
Hippejä ei Goalla muutenkaan paljoa näkynyt. Suurinosa matkaajista oli venäläisiä, eikä he hipeiltä oikein vaikuttaneet. Osa mainoskylteistäkin oli venäjäksi kirjoitettu ja paikoitellen tuntui kuin olisi Lappeenrannan Prismassa. Ruplat eivät sentään käyneet maksuvaluutaksi.
Jälleen pari päiväa rannalla loikoiltuamme lähdimme etsimään jonkinlaisen linnoituksen raunioita. Linnoituksen nimeä emme tienneet, emmekä tarkkaa sijaintia. Tiesimme vain sen olevan noin tunnin ajomatkan päässä pohjoisessa ja majapaikaltamme saimme sinne karkeat ajo-ohjeet. Ajattelimme ohjeiden riittävän sillä kyllä joku neuvoisi suunnan, jos eksymme.
Noin puolväliin matkaa olimme vielä kartalla, mutta sen jälkeen alkoi reitti olemaan liian sokkeloinen. Lähestulkoon joka kerta kun kysyttiin neuvoa, vastaukseksi saatiin aivan jotain muuta kuin mitä edellinen oli neuvonut. Ajeltiin sitten ympyrää muutama tunti. Löydettiin sentään hieno lähes tyhjillään oleva hiekkaranta.
 |
| Tämmönen löyty |
Myös poliisiratsia löydettiin jossa valittelivat, kun meillä ollut rekisteriotteita eikä vuokraustodistuksia. Poliisit väittivät, että oltiin vuokrattu pyörät laittomasti. Muutaman minuutin selvittelyn jälkeen päästivät meidät kuitenkin menemään, vaikka olivat edelleen sitä mieltä, että ajeltiin pyörillä laittomasti. Ajokorttia eivät sentään kyselleet, mutta eipä sitäkään olis ollut näyttää, kun ei sillä hetkellä ollut mukana.
Goalta lähtiessä siirryttiin vielä viimeiseksi päiväksi Panjimin kaupunkiin odottelmaan Hampiin lähtevää bussia. Vanha Portugalilainen kaupunginosa siisteine katuineen ja kirjavan värisine taloineen oli hämmentävä näky varsinkin, kun oli ensin kävellyt kaoottiselta bussiasemalta läpi uusia toimistorakennuksia ja pankkeja täynnä olevan korttelin.
Panjimissa olisi viihtynyt kauemminkin, kuin vain yhden päivän. Liput Hampiin oli kuitenkin hankittu ja tänne oli lähdettävä. Onneksi lähdettiin, sillä täällä kelpaa makoilla riippumatossa joen varrella ja katsella suht hienoja maisemia. Taas postauksen kirjoittaminen venähti pari viikkoon, jos nyt Hampista jaksaisi parin päivän sisällä laittaa uutta sisältöä blogiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti